Kun aika ei riitä

Entä jos emme koskaan ehtisi tehdä yhtään mitään? Siltä minusta on tuntunut viime kuukaudet kuten varmasti voitte huomata.

Maalis-huhtikuussa olin lähes kuukauden lomalla. Ensin reilun viikon Thaimaassa aurinngossa ja viikon töissä oltuani pakenin Ylläkselle puoleksitoistaviikkoa hiihtelemään. Siitä alkoi syvä masennus - lomaltapaluumasennus joka on syy koko kevään kierteeseen. Ensimmäisinä viikkoina palattuani töihin, olin itkun partaalla. En olisi jaksanut tehdä mitään muuta kuin pari kolme asiaa päivässä, vaikka työlistalla todo-listaus näytti 50 kohtaa tehtäväksi päivittäin. Lomaltapaluumasennus on maailman kieroin olotila, sillä vielä päivää ennen töihin paluuta eilämä on yhtä aurinkoa, mutta seuraavana päivänä vajoaa helposti pohjalle, koska ei jaksa tehdä juurikaan yhtään mitään.

Lomaltapaluumasennuksesta toivuttuani olenkin joutunut työkiireissä tekemään yli-inhimillisiä töitä, sillä tuntuu ettei päivän tunnit riitä työn ja seuraelämän tasapainottamiseen. Itse olen sitä mieltä, että työllä ja elämällä täytyy olla tasapaino - joskin vaaka on eri viikkoina kallellaan suuntaan tai toiseen: joskus painetaan työviikkoja ja joskus elämäviikkoja. Koskaan työ ja elämä ei voi olla saman viikon aikana tasapainossa, mutta se tekeekin työstä itse asiassa aika hauskaa ja elämästä vielä hauskempaa.

Kesä on edessä. Kaksi ja puoli viikkoa aikaa elämäni ensimmäiseen Cannes Lions mainosfestivaaliin, jonne suuntaamme Roopen kanssa kohtapuolin. Neljä ja puoli viikkoa aikaa kesälomaan - sitten elämä voittaa taas.

Kiitos ja anteeksi.