Sivakoiden

Entä jos tänä vuonna ei olisi satanut ollenkaan lunta? Jos näin olisi tapahtunut, niin emme olisi saaneet nauttia upeasta päivästä ladulla. Vaikka eilen oli elämää suurempi krapula, niin sain silti ostettua itselleni uudet hiihtomonot. Tänään sivakoin menemään Paloheinän hangilla ihanassa auringonpaisteessa 13 kilometriä ja päälle saunoin anoppilassa olan takaa. Ah, tätä ihanuutta!

Kolmannella luokalla pidin hiihtämisestä ja sinä vuonna osallistuin kouluni hiihtokilpailuun, josta voitin hopeisen lusikan. Voitin hopeisen lusikan siksi, että voitin koko kisan. Voitin jopa poikien sarjan voittajan ajan. Teini-ikään päästyäni inhosin murtiskkaa koko sydämeni pohjasta ja minua ei saanut ladulle millään. Hiihtäminen oli silloin niin last season, että sitä ei voinut kuvitellakaan harrastavansa. Viime vuonna löysin hiihtämisen uudestaan ja se on muuten todella tehokasta kuntoilua! Hiihtoura on siis ollut melkoista vuoristorataa..

Helsingissä on yllättävän hyvät mahdollisuudet harrastaa maastohiihtoa, jos vaan on lunta. Eniten intoani on kuitenkin kasvattanut kilpahiihtoa harrastanut poikaystäväni, joka on koko elämänsä ajan asunut Helsingissä. Helsinkiläinen väkisinhiihtäjä kuullostaa hieman erikoiselta, mutta on niitä tähtihiihtäjiä ollut täälläkin. Poikaystäväni on nuorempana voittanut itse Sami Jauhojärven! Hänen kauttaan olen oppinut maastohiihdon salat, jotka ovat tehneet hiihtämisestä entistäkin hauskempaa.

Kokeilepa jos et ole saanut aikaiseksi ja jos ei ole vehkeitä, niin Paloheinästä saa vuokrata. Kaikki siis mars ladulle!

Päivä vessasta alas

Entä jos taksikuitin kellonaika olisi muutettavissa? Eilinen meni sitten taas ihan perinteisen kaavan mukaan. Joimme ensin uudenvuoden stashit, jotka olivat odotettua suuremmat. Sen jälkeen kuljimme karaokebaarista toiseen ja jonotimme tuloksetta omaa vuoroamme ulvoa mikkiin. Haastoimme riitaa taksijonossa ja ajoimme hesburgerin drive inin kautta jatkoille ja oikeastaan jatkojakin oli kahdet..

Taksikuitissa komeilee 06:35. Helkkarin hieno homma. Menee koko päivä ihan hukkaan tän elämää suuremman hedarin kanssa..

Tänään juhlitaan taas! Jee?

Entä jos joka yö saisi nukkua rauhassa 10 tunnin yöunet? Koko viikko on taas painettu töitä satanen linssissä. On juostu palaverista toiseen, istuttu taksissa kymmeniä kertoja, presentoitu hiki hatussa, kuunneltu muiden presentaatioita, tehty hallinnollisia hommia, istuttu iltaa työkavereiden kanssa, ajettu sankassa lumipyryssä asiakkaan tilaisuuteen.. Kiire on ollut todella kova ja luulisi, että tällaisen viikon jälkeen kellahtaisi sänkyyn nukkumaan koko viikonlopuksi.

Joskus minusta tuntuu siltä, että leikin jaksamiseni kanssa tulella keksiessäni aina viikonlopuksi jotain tekemistä. En muista milloin olisi ollut viikonloppu, jolloin olisin ollut autuaan tietämätön perjantaina siitä mitä on edessä. Toissaviikonloppuna olin jumppaleirillä, viime viikolla kaverin kolmekymppisiä juhlittiin aamuun asti ja tälle viikonlopulle on buukattu kahdet kekkerit sekä sunnuntailounas. Koskakohan elimistöni sanoo sopimuksensa irti ja ilmoittaa, että viikonloput on vain rauhoittumista varten? Kuinka vanhaksi mahdan jaksaa tätä?

Elämäni ei olisi kuitenkaan yhtä sosiaalisesti rikasta jos vain nyhjöttäisin kotona poikaystäväni kanssa katsoen lauantaisin aravaa luontoa. Tähän elämänvaiheeseen kuuluu työn ja vapaa-ajan riittävyyden kanssa tasapainoilu sekä univelasta valittaminen. Töissä painetaan menemään niin kovaa, kuin vain on mahdollista, mutta vapaa-ajalla ei ole huolta huomisesta.

Vanhentumisen merkkejä on kuitenkin havaittavissa ja nämä estävät ennen kaikkea juhlimista. Parhaimmillaan sitä jaksoi hillua bileistä toiseen usean päivän ajan, mutta nyt yhdestä juhlimiskerrasta palkaksi saatua krapulaa saa potea useamman päivän.. Ajattelen aina ottavani iisisti, mutta jostain syystä homma lähtee aina lapasesta, kun on vain oikeata seuraa. Tälle illalle on tiedossa vanha tuttu resepti: lupaan ottaa iisisti, vaikka olemme saaneet kutsun juhlistamaan kaverini ylennystä ja nauttimaan uudesta vuodesta jääneitä punaviinejä. Saa nähdä mitä tästä vielä tulee. Ahdistaa huominen olotila jo valmiiksi.

Ihan pihalla

Entä jos olisin aina skarppina? Tänään olen ollut koko päivän ihan pihalla ja syy löytyy lähempää kuin luulettekaan - päiväunista. Saavuin eilen kotiin töistä ja kellahdin sohvalle sammuen samantein. Heräsin tuntia myöhemmin ja *padam* olin pirteä kuin peipponen. Olin niin pirteä, että jaksoin katsoa koko maikkarin maanantaileffan, jota muuten Kotipizza sponsoroi. Senkään jälkeen en meinannut päästä höyhensaarille asti, mutta lopulta lampaiden laskeminen tuotti tulosta..

Tänään olenkin sitten ollut täysin ulalla kaikesta. Olen "ihan pihalla", juuri niin kuin Kummelin pojat laulavat biisissään. Aamun palaverissa tsemppasin ja iltapäivän presentaation vedin Red Bullin voimalla. Alkuilta meni hysterian vallassa ja työkaverini Vilman kanssa nautitun sushi-illallisen jälkeen vaivuin syvään kooman tilaan. Tästä kirjoittamisestakaan ei taida tulla mitään. Pirun päiväunet..

Härskeyttä kalatiskillä

Entä jos ei tarvitsisi jonottaa? Stokkan Herkun kalatiskillä täytyy jonottaa aina ja kauan. En ole varmasti koskaan päässyt asioimaan Helsingin keskustan kalatiskille ilman jonotuslappua ja vaikka vuoroni olisi ollut kuinka kaukana, niin olen silti jonottanut kiltisti.

Nyt tapahtui kuitenkin jotain aivan ennalta arvaamatonta. Seisoin rauhassa tiskillä, kun kalatiskin poika huusi numeroa 318. Samaan aikaan huomasin edessäni tarkkaavaisen turkkiin puetun leidin, joka ensin tähyili ympärilleen ja lopulta huusi "täällä". Kalatiskin poika saapui reippaana leidin luo, mutta ilme synkkeni kun hän totesi "oletteko ihan varma rouva, että numeronne on 318? lapussanne lukee 325, joten ette taida olla 318". Leidi oli siis yrittänyt härskisti kiilata kalajonossa! Mikä häpeä! Tapauksen jälkeen leidi kääntyi ympäri ja jostain syystä katseemme kohtasivat. Katsoin häntä syvälle silmiin ja pudistin päätäni kiukkuisesti puolelta toiselle. Mikä nautinto! Pääsin näpäyttämään leidiä kavallusyrityksen keskellä.

Muutenkin Stokkan Herkku saisi kieltää yli 65-vuotiaiden asioinnin perjantaisin klo 16:00 jälkeen. Joka kerta kaupan kapeilla käytävillä seisoo poikittain mamma jos toinen häiritsemässä ruokaostosten tekoa. Mammat käyttävät myös tuuppaustekniikkaa eli kärryllä pyllyyn ja kyllä nuoriso siitä väistää. Miksi kyseiset mammat ja leidit eivät ymmärrä asioida aamulla tai päivällä? Onko heidän pakko tulla tapaamaan työssäkäyviä kiireisiä ihmisiä Stokkan Herkkuun aina perjantaisin? Raivostuttaa. Tämä ei ole ikärasismia vaan järkevää ja tärkeää ajatuksenjuoksua!

Pizzaperjantai

Entä jos maailmassa olisi zero huonoa mainontaa? Uusinta hottia tällä hetkellä on Grandiosan kampanja "Pizzaperjantai". Juuri kun Suomen kansa vihdoin oppi, että Kotipizza oli korvamerkinnyt maanantain itselleen, niin takavasemmalta yllättää Grandiosa omalla pizzaperjantaillaan. Kerrassaan ihan käsittämätön konsepti, johon kannattaa tutustua ihan itse www.pizzaperjantai.fi/ .

Tälle ei ole sanoja, tätä ei pysty kuvailemaan ja tulkitkoon kukin kommenttini omalla tavallaan.. Mä en vaan pääse yli tästä. Plussaa on annettava kuitenkin siitä, että kyseisen kampanjan TV-mainos on kuvattu Suomen Joulukaupungissa Turussa, sillä filmissä räppääjän taustalla komeilee talvellakin lumeton "lämmitetty" kävelykatu. Helsinki ei ole sittenkään maailman napa.

Parasta kampanjassa on kuitenkin se, että netistä voi tilata puhelimeensa pizzaperjantain tunnarin soittoääneksi. Taidanpa tilata sen heti työkaverilleni Sirpalle lahjaksi!

Kiitos Japani!

Entä jos pystyisin syömään aina terveellisesti? Olen varsinainen herkuttelija ja jos jotain tekee mieli, niin ostan sitä varmasti. En ole onneksi erityisen kiintynyt karkkiin, mutta hampurilaiset saavat jalat tutisemaan.

Olen kuitenkin yrittänyt laihduttaa itseäni bikinikuntoon tulevaa Thaimaanmatkaani varten, mutta jostain syystä en ole pystynyt pysymään houkutuksista poissa.. Yritin tipatonta, mutta se kariutui kahden viikon jälkeen ja lupasin syödä terveellisesti, mutta eilen töistä tullessani nappasin pizzan pakastealtaasta. Koko kroppa on ollut ihan lamaantunut tästä "semi"flunssasta ja oikein mikään muu kuin herkuttelu ei ole kiinnostanut. Olen ihan paniikissa, sillä tiedän katuvani tätä, kun kellahdan maaliskuussa Krabilla rantapyyhkeelleni valkoisen valaan lailla.

Ratkaisu ongelmaani löytyi kuitenkin lähempää kuin luulinkaan - sushi - tuo raaka kala riisin päällä. Se lukeutuu herkutteluruokiini ja on kaiken kukkuraksi superterveellistä! Jatkossa jos alkaa herkkuhammasta kolottamaan, niin painun heti sushille ja niin tein tänään. Naapurissamme Runeberginkadulla on maailman ihanin sushimesta, jossa on aito japanilainen kokki ja hällä oma tulkki. Tulkilta tilataan annos ja tulkki kommunikoi toiveesi japanilaiskokille. Näppärää vai mitä? Juuri sellaista suomalaista tehokkuutta, johon emme ole tottuneet.

Kiitos siis Japani! Kiitos sushista, sashimista, nigireistä, wasabista, misokeitosta, garista.. Kiitos kaikesta! Olet pelastanut laihdutuskuurini ainakin päivän ajaksi!

Flunssa harmittaa

Entä jos saisimme elellä ihan rauhassa ilman flunssaa? Olisi se vaan eri hieno asia. Kurkussani asuu kaktus, päätä jomottaa ja joka paikkaa särkee.. Kumma juttu on se, että nuha ei ole vielä antanut ollenkaan viitteitä tulostaan, mutta kai sekin kohta kolkuttelee tulemisestaan nurkan takana.

Flunssan hieno puoli on se, että digikortin maksukanavat saavat silmäilyä koko rahan edestä. Kotimainen teevee päiväsaikaan on surullista katsottavaa - chatteja, ylen kouluteeveetä ja ostoskanavaa. Toista se on Discoveryllä, Animal Planetilla tai suosikkikanavallani BBC Foodilla. Sieltä tulee laatukamaa vuorokauden jokaisena sekuntina ja se jos mikä on sairastajan paratiisi. Jos niitä ei olisi, niin tällä hetkellä kuolisin varmasti ikävään...

Jumppa on ihana asia

Entä jos en olisi koskaan lapsena eksynyt jumppaan? Vanhempani ja isoäitini ovat kuskanneet minua voimistelutunneille kolmivuotiaasta asti. Sitä seikkailua kesti 19-vuotiaaseen asti, jonka lomassa siirryin valmentajan penkille ja iloa on kestänyt nyt yhteensä 8 vuotta. Vietin koko viime viikonlopun jumppaleirillä nykyisten valmennettavieni kanssa Pohjan skutsissa. On se vaan käsittämätöntä, että on löytänyt sellaisen harrastuksen, joka tulee jollain tavalla vaikuttamaan elämääni aina.

Joukkuevoimistelussa on monta puolta; perfektionismin tavoitteleminen, kova rääkki, sitoutuminen ja ne kaikki kaverit. Siinä on niin monta hyvää puolta, että en voisi olla suosittelematta sitä kenellekään. Toisaalta se on ollut elämäni kovin koulu, sillä paikasta kisakokoonpanossa on saanut taistella kynsin ja hampain sekä epäonnistumisten tuottamaa pettymystä on joutunut sietämään. Silloin, kun minä harrastin lajia pienenä niin "kaikki eivät todellakaan pelanneet" vaan heikot tippuivat kelkasta alta aikayksikön. Jos ei suostunut treenien jälkeen harjoittelemaan omia heikkouksiaan kotona, niin sai kyllä välittömästi kenkää. Tästä harrastuksesta on ollut eniten hyötyä elämässä, sillä olen ottanut sen tuottamat opit käyttöön, kun elämä on kolhinut koulunpenkillä tai töissä.

Joskus tapaamani ihmiset päivittelevät jaksamistani "kui sä viitsit? kui sä jaksat?", mutta sitä ei pysty selittämään ihmisille, jotka eivät ymmärrä.. Harrastus antaa paljon, mutta se myös vie paljon. Mutta olipahan taas hauskaa leirillä viikonloppuna, siksi sitä jaksaa!

Huono päivä

Entä jos koskaan ei olisi ylä tai alamäkiä? Joskus toivoisi, että kaikki liikkuisi vaan tasaisen iloisella painolla eteeenpäin. Tänään oli ehdottomasti tämän vuoden tähänastisista päivistä huonoin. Töissä kaikki tökki, eilen kehumani matkanjärjestelyt kaatuivat, ruoka maistui pahalle ja kaiken kukkuraksi kukaan työkavereistani ei suostunut lähtemään yhdelle. Mieltäni painaa yksi työjuttu ja luulen sen olevan syyni pahaan ahdistukseeni, mutta tällaisissa tilanteissa toivoisi, että kaikki muu sujuisikin ympärillä mallikkaasti..

Voitteko kuvitella, että varaasin eilen matkatoimiston kautta 10 hengen ryhmällemme matkan Berliiniin huhtikuulle ja nyt emme saakaan sitä mitä virkailija meille eilen lupasi? Turns out, että KAIKKI hotellit ovat Berliinissä varattuja just niille päiville, jolloin meidän piti mennä. Laitoinkin virkailijalle meilin, että oletko nyt ihan varma että ihan KAIKKI hotellit on juuri sinä viikonloppuna varattuja? Ja kuulemma kyllä ovat, ihan KAIKKI hotellit ovat silloin buukattuja. Kumma kyllä olisin saanut netin kautta varattua haluamaamme hotelliin samalle ajankohdalle ihan helposti viisi hotellihuonetta.

Eilen iloitsimme Silja Linen frenditarjouksesta ja päätimme lähteä helmikuussa porukalla Tukholmaan shoppailemaan. Tänään suruksemme huomasimme, että tarjous on voimassa ainoastaan tammikuun. Jos haluaisimme lähteä matkalle niin pitäisi pulittaa ihan käsittämätön summa rahaa ja silloinkin saisimme tyytyä Siljan verkkosivun www.silja.fi mukaan ikkunattomaan turisti II luokan hyttiin yli 200 euron satsauksella. Minkälaiset katteet kyseisellä firmalla mahtaa oikein olla, kun saman hytin saisi edellisenä viikonloppuna alle satasella? Ahdistaa.

Olen juuri aloittanut lenkkeilyn uudelleen ja nyt ulkona on niin kylmä ja liukas, etten pysty juoksemaan askeltakaan. Osasyynä voidaan pitää kuitenkin ahdistusta, sillä jos kaikki olisi sujunut tänään mallikkaasti niin kirmailisin töölönlahdella kuin mikäkin maratoonari. Olisin saanut hyvästä fiiliksestä voimaa tehdä aivan erilaisia ratkaisuja kuin nyt. Olen vaipunut ahdistuksessani alimmalle tasolle: istun punaisella sohvallani ja tuijotan kaunareita, joissa Brooke on jälleen mennyt Ericin kanssa naimisiin toista kertaa.

Jos en olisi muistanut..

Entä jos en olisi koskaan muistanut palata blogini äärelle? Olisihan se ollut hiukan karmivaa.. Lueskelin tässä ajankulukseni työkavereideni blogeja ja minuun iski masennus. Miksi en voi olla verbaalisesti lahjakas niin kuin he ovat? Varmaan kirjoittivat kaikki ällän ylppäreissä ja käyttämällä viittauksia aikamme suuriin kirjailijoihin kuten Waltariin sun muihin.. Työpaikallamme on myös henkilö joka taitaa sanojen tiivistämisen taidon. Kerrankin tiimimme vastaanotti meilin, jossa joka toinen sana oli lyhennetty: sales. reps. pls analysoi. Ehkäpä mulla on muita ominaisuuksia jossa ylsin tänään heidän tasolleen omassa liigassani ja jaan niistä teidän kanssa nyt muutaman.

1. Olen ihan mukiinmenevä matkanjärjestäjä
Tänäänkin järjestin työkavereille kaksi matkaa: helmikuussa mennään minireissulle Tukholmaan ja huhtikuussa pidennetyksi viikonlopuksi Berliiniin. Kummatkin hoidin ihan mallikkasti työaikaa tuhlaamatta.

2. Ymmärrän kuunnella asiaa
Keskustelimme kahvipöydässä nukahtamisen ongelmista ja kerroin ylpeänä, että mulla on teille ratkaisu: hommatkaa vaan telkku makkariin ja uniajastimen hoidellessa sähkövirran katkaisun, teeveen huminaan nukahtaa helposti. Siihen totesi kollegani vakavin ilmein "tiesitkö, että tv makuuhuoneessa aiheuttaa tutkitusti ongelmia parisuhteessa?". Siinä kohtaa tiesin, että teeveen on lähdettävä ja heti.

Siinä tämän päivän saldo. Toivottavasti jatkossa tulee lisää...