Kiire on pahin vihollinen

Entä jos ei olisi koskaan kiire? Inhoan sitä, kun on töiden jälkeen sovittu tapaaminen ja töissä työt jäävät kesken, koska pitää lähteä. Päivän aikana yrittää pusertaa parhaansa, että saa kaikki hommat tehtyä, mutta aina jotain kuitenkin jää tekemättä taistellessa aikaa vastaan. Jos ei muuta niin ainakin tuntikirjanpito. Tällä viikolla on ollut lähes joka päivä tämä ongelma..

Maanantaina Turussa asuva äitini tuli kylään ja tottakai hänet piti tavata klo 17:00. Töissä silmukka alkoi kiristyä kaulan ympärillä kolmen jälkeen, koska olin luvannut mennä Vilman kanssa jumppaan ennen kuin tapaan äitini. Tiistaina oli rakennekynsien huolto ja eihän sieltä sovi myöhästyä. Ilokseni mulle oli buukattu tapaaminen aivan toisella puolella kaupunkia, joka loppui vartin ennen kuin piti rynnätä kaunistettavaksi lauttasaareen. Keskiviikkona oli duuni-illanvietto, joka alkoi jo kolmelta leppoisissa tunnelmissa. Kännykkään puski jatkuvasti meilejä: ehditkö sitä, ehditkö tätä ja lenkki oli kaulan ympärillä aikaisempia päiviä tiukemmalla.

Torstai aamu oli shokki, koska Finnmatkojen joulun -07 matkat tulivat myyntiin.. Istahdimme koneen äärelle 6:45 varataksemme heti palvelun auetessa klo 7:00 itsellemme ja ystävillemme matkan Koh Samuille. No, tukkoonhan se meni ja itku tuli. Onneksi kaveripariskuntamme soitti Finnmatkojen puhelinpalveluun ja sai jotenkin kumman kautta hankittua meille matkan - ei tosin ihan siihen ajankohtaan kuin olimme ajatelleet. Tästä matkashokista toipuminen kesti torstaina koko päivän. Perjantain piti olla iisi, mutta kesken kaiken keksimme mennä viettämään iltaa työkavereiden kanssa. No taashan kaikki jäi sitten levälleen pöydälle odottamaan maanantaita.

Onneksi on viikonloppu ja mulla taas vaihteeksi semidarra eilisestä raikkuloinnista palkintona. Pääsin sentään jumppaan asti aamulla, jotta ei mennyt tämä viikonloppu ihan yhtä hukkaan kun edellinen..