Sivakoiden

Entä jos tänä vuonna ei olisi satanut ollenkaan lunta? Jos näin olisi tapahtunut, niin emme olisi saaneet nauttia upeasta päivästä ladulla. Vaikka eilen oli elämää suurempi krapula, niin sain silti ostettua itselleni uudet hiihtomonot. Tänään sivakoin menemään Paloheinän hangilla ihanassa auringonpaisteessa 13 kilometriä ja päälle saunoin anoppilassa olan takaa. Ah, tätä ihanuutta!

Kolmannella luokalla pidin hiihtämisestä ja sinä vuonna osallistuin kouluni hiihtokilpailuun, josta voitin hopeisen lusikan. Voitin hopeisen lusikan siksi, että voitin koko kisan. Voitin jopa poikien sarjan voittajan ajan. Teini-ikään päästyäni inhosin murtiskkaa koko sydämeni pohjasta ja minua ei saanut ladulle millään. Hiihtäminen oli silloin niin last season, että sitä ei voinut kuvitellakaan harrastavansa. Viime vuonna löysin hiihtämisen uudestaan ja se on muuten todella tehokasta kuntoilua! Hiihtoura on siis ollut melkoista vuoristorataa..

Helsingissä on yllättävän hyvät mahdollisuudet harrastaa maastohiihtoa, jos vaan on lunta. Eniten intoani on kuitenkin kasvattanut kilpahiihtoa harrastanut poikaystäväni, joka on koko elämänsä ajan asunut Helsingissä. Helsinkiläinen väkisinhiihtäjä kuullostaa hieman erikoiselta, mutta on niitä tähtihiihtäjiä ollut täälläkin. Poikaystäväni on nuorempana voittanut itse Sami Jauhojärven! Hänen kauttaan olen oppinut maastohiihdon salat, jotka ovat tehneet hiihtämisestä entistäkin hauskempaa.

Kokeilepa jos et ole saanut aikaiseksi ja jos ei ole vehkeitä, niin Paloheinästä saa vuokrata. Kaikki siis mars ladulle!